top of page

Suomen Kohteet

UusinLogo!_edited.jpg

Airisto

Airisto on laaja merialue Saaristomerellä. Se on noin 20 kilometriä pitkä merenselkä Turun saaristossa Naantalin, Paraisten ja Turun kaupunkien alueella. Syvimmillään Airisto on yli 90 metriä syvä. Airiston eteläosat kuuluvat Airisto - Seilin valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen.

Ellivuori

Elämyksiä kaikillke aisteille. Aktiviteetit sopivat työporukoille, TYKY-toimintaan, retkiin ja virkistäytymiseen. Toimintaa ja tekemistä on kaiken kokoisille ja eri ikäisille ryhmille.

Espoon Serena

Vesipuisto Serena on Espoon Lahnuksen kaupunginosassa sijaitseva vesipuisto. Vesipuisto Serena avattiin mittavien louhinta- ja rakennustöiden jälkeen vuonna 1989. Suomen 1990-luvun alun laman myötä Serenaland Oy meni konkurssiin. Konkurssipesä siirtyi Tervakosken Puuhamaan omistukseen vuonna 1992.

Hannunkiven Lomakylä


Hannunkiven Lomakylä on 36 korkeatasoista mökkiä käsittävä majoituskohde eteläisen Suomen laajimmalla erämaa-alueella, Kivijärven rannalla. Hannunkivessä lomailet luonnon rauhasta nauttien Suomenselän saloilla, Salamajärven Kansallispuiston kupeessa. Pääset nauttimaan vapaa-ajasta karun kauniissa luonnossa ja pienen maaseutupitäjän, Kivijärven, aidossa elämänmenossa.

Himos

Himos on Jämsässä sijaitseva matkailukeskus, joka on tullut tunnetuksi Himos Hiihtovuoren hiihtokeskuksesta. Ensimmäiset laskettelurinteet avattiin vuonna 1984. Himoksen rinteiden suurin korkeusero on 151 metriä.

Ikaalisten kylpylä

Mitä tapahtuu Ikaalisissa, muistetaaan ikuisesti. Se on Pohjoismaiden suosituin Kylpyläkeskus, ja aktiviteettaja ja harrasteita löytyy golfista keilailuun.

Kalajoki

Valloita Kalajoki; SHOPPAILE, MAJOITU, SYÖ & JUO, RENTOUDU, KOE TAPAHTUMAT, AKTIVOIDU

Katinkulta

Katinkulta on Pohjoismaiden monipuolisin lomakeskus Vuokatissa. Nauti ympärivuotisista aktiviteeteista Nuasjärven upeissa maisemissa ja hemmottele koko perhettä kylpylähotellin monipuolisilla palveluilla.

Lapinniemen kylpylä

Holiday Club Tampereen Kylpylä on kylpylä ja kokoushotelli Tampereen keskustassa, Lapinniemessä. Kylpylä sijaitsee yli 100 vuotta vanhassa Lapinniemen puuvillakehräämössä. Kylpyläloma Tampereella on loistava vaihtoehto niin lapsiperheille, pariskunnille kuin kokousasiakkaillekin.

Levi

Tekemistä varmasti jokaiselle, kesät ja talvet,keväät ja syksyt. Levi on varmasti yksi Suomen monipuolisimpia lomakeskuksia,18 reikäinen golfkenttä kesällä, maisemagondolihiss, kuuluisa Levin Ruska retki rouville on varmasti tuttu juttu. Puhumattakaan talvikaudesta, jolloin laskettelun ja hiihdon välissä voit käydä pulahtamassa kylpylässä tai nauttia yhden bissen aurinkoisessa rinnebaarissa.

Lomalaukaa

.
Se lienee laillaan ja sijainniltaan yksi ainutlaatuisimmista paikoista, jonne Suomessa on lomakylää tai sen tapaista koskaan rakennettu.
Paikan historia liittyy osaltaan tasavaltamme presidentti Kekkoseen, yhteistyöhön silloisen Neuvostoliiton kanssa sekä valtion pussista tulleeseen rahaan.

Naantalin Kylpylä

Varaa hoito, Terveys-, hyvinvointi- ja kuntoutuspalvelut, Parturi-kampaamo el Cabello, Kauneuskeskus Bellezza, Ryhmäliikuntakalenteri, ,OLOFitness kuntosali, Kylpylä, Kauneus- ja kylpylähoidot

Nurmes, Lomasirmakka

Pohjois-Karjalassa, Pielisen rannalla, kolmen kansallispuiston keskellä on Bomba, jossa hiljaisuus,
mielenrauha ja luonto tulevat lähelle. Bomballa kokemista riittää ainutlaatuisesta karjalaisesta
kylpylästä henkeäsalpaaviin luontopolkuihin. Koskematon luonto, kansallinen kulttuuriperintö ja
aidot, kiireettömät kohtaamiset ovat matkailua, jota ei voi monistaa. Se on koettava siellä, missä se on totta.

Onnenvirta

Lomakylä Onnenvirta tarjoaa mukavat puitteet rauhalliseen ja rentouttavaan lomailuun Pohjois-Karjalassa Hoilolan kylässä runon ja rajan teien varrella Korpijärven ja Onnenvirran vesistöjen rannalla.

Punkaharju

Käyntikohteita Punkaharjulla: Kruunupuiston kylpylässä voi rentouttaa mieltä ja kehoa ympäri vuoden. Lapsiperheiden lomanviettoon kuuluu monipuolinen vesi- ja puuhapuisto Kesämaa sekä maatilamatkailukohteet kotieläimineen ja ratsastusmahdollisuuksineen.

Pyhäniemi

Alueella on runsaasti aktiviteetteja. Lapsille löytyy rannasta uljas ja suuri 2-mastoinen merirosvolaiva. Kesäisin voit harrastaa tennistä, sulkapalloa, padelia, ulkoshakkia, minigolfia, petanqia, frisbeegolfia, melontaa, pyöräilyä niin tavallisilla pyörillä kuin sähkökäyttösillä Fatbikeilla, kalastamista unohtamatta.
Syksyisin marjastusta, sienestystä ja patikointia.
Talvisin voit hiihdellä osittain valaistuilla hiihtoladuilla, moottorikelkkailla, pilkkiä ja luistella.

Pyhätunturi

Pyhä-Luosto kansallispuisto .Suosituimmat kohteet alueella ovat Lampivaaran Ametistikaivos, Luoston Ametistikylpylä ja Pyhän revontulikappeli, joka on Lapin ensimmäinen turistikirkko. Ohjattuja retkiä kansallispuistoon ja alueen palveluihin järjestävät useat safariyritykset ja matkanjärjestäjät.

Ruka

Kansallispuistot, kauneimmat maisemat, käyntikohteet vertaansa vailla. Perheille Rukan Kylä tarjoaa idyllistä ruokailua ja lappilaista kylätunnelmaa. Lapsille on Lisäksi Rudolf Family-Park sekä kuuluisat Rukan pulkkamäet.

Rönnäs

Luonnonläheiset aktiviteettimme maalla ja merellä sekä oheispalvelut huviloissa tuovat virkistäviä elämyksiä päivään. Merellisissä maisemissa on mukava liikkua vuodenajasta riippumatta niin omatoimisesti kuin oppaan kanssa.
Miltä kuulostaisi reipas pyörälenkki maisemista nauttien, ihana hemmotteluilta saunalla rentoutuen tai vaikka veneretki merituulia tuoksutellen?

Saariselkä

Seuraavat asiat ovat ainutlaatuisia ja ainoastaan Saariselällä:Revontulet
Suomen pohjoisin roadtrip
8 vuodenaikaa
Saamelainen kulttuuri

Saimaa

Loma Saimaalla tarjoaa luonnonrauhaa, rentoa oloa mökillä ja pehmeitä löylyjä rantasaunassa, mutta myös monia erikoisuuksia ja virkistäviä uutuuksia. Tutustu ainutlaatuisiin kansallispuistoihin ja Saimaa UNESCO Global Geopark -kohteisiin, upeisiin perinnemaisemiin, luonnon omiin harvinaisuuksiin ja historiallisiin linnoihin ja linnoituksiin

Salla

3 500 asukkaan Salla sijaitsee Itä-Lapissa, maailman suurimman valtion rajalla. Suomen seitsemänneksi laajimmassa kunnassa on tilaa elää ympäröivän luonnon ehdoilla ja sitä hyödyntäen.

Salla on kehittynyt maatalousvaltaisesta pitäjästä palveluelinkeinoihin painottuvaksi kunnaksi. Perinteisten poronhoidon ja metsätalouden tapaan Sallan uudemmatkin elinkeinot nojaavat luontoon ja luonnonvarojen kestävään käyttöön.

Tahkovuori

Tahko on yksi Suomen tunnetuimmista ja suosituimmista matkailukeskuksista, jossa tekemistä riittää ympäri vuoden. Erinomaisesti hoidetut rinteet, laadukkaat majoitus- ja ohjelmapalvelut sekä iloiset ja monipuoliset tapahtumat varmistavat, että Tahkolla viihtyvät niin perheet, ystäväporukat kuin yritysvieraatkin.
Keskeisen sijaintinsa ansiosta Tahko on helposti saavutettavissa mistä päin Suomea tahansa.

Vierumäki

Vierumäki on monipuolinen liikunta- ja vapaa-ajankeskus, jonka alueella sijaitsee Suomen Urheiluopisto. Vierumäellä voi harrastaa kymmeniä urheilulajeja. Lisäksi Vierumäellä on myös vuosikymmenten tuomaa kokemusta mm. työhyvinvoinnin asiantuntijana sekä kokous- ja yritystapahtumien järjestäjänä.

Ylläs

Kahdeksan vuodenaikaa. Seitsemän tunturia. Aidot lappilaiset kylät. Tutki ja löydä ympärivuotinen Ylläs.
Runsaat aktiviteetit, monipuoliset palvelut, tapahtumat, ohjelmapalvelut ja tietysti ihmiset tuovat lomaan aina uusia elämyksiä. Ylläksellä on kaksi aitoa lappilaista kylää. Äkäslompolossa ja Ylläsjärvellä on yhteensä noin 1200 asukasta.

Ähtäri

Ähtärin Loma-Clubi sijaitsee luonnonkauniilla paikalla hankaveden ja Moksunjärven välittömässä läheisyydessä. Sijainti on rauhallinen, mutta runsaat ja monipuoliset palvelut sekä harrastusmahdollisuudet ovat aivan kivenheiton päässä. Hyvä sijainti ja tasokkaat huoneistot takaavat jo osaltaan onnistuneet, unohtumattomat tulevaisuuden lomat!

suomenkartta_orig.jpg
bottom of page
7B227073704964223A2239373943394538343346343131343044463144313834343232393232313734313034353044314339464446394437384337313531303944334643463542433731222C2276657273696F6E223A312C22637265617465644F6E223A313536363233343735303036312C227369676E6174757265223A22333038303036303932613836343838366637306430313037303261303830333038303032303130313331306633303064303630393630383634383031363530333034303230313035303033303830303630393261383634383836663730643031303730313030303061303830333038323033653333303832303338386130303330323031303230323038346333303431343935313964353433363330306130363038326138363438636533643034303330323330376133313265333032633036303335353034303330633235343137303730366336353230343137303730366336393633363137343639366636653230343936653734363536373732363137343639366636653230343334313230326432303437333333313236333032343036303335353034306230633164343137303730366336353230343336353732373436393636363936333631373436393666366532303431373537343638366637323639373437393331313333303131303630333535303430613063306134313730373036633635323034393665363332653331306233303039303630333535303430363133303235353533333031653137306433313339333033353331333833303331333333323335333735613137306433323334333033353331333633303331333333323335333735613330356633313235333032333036303335353034303330633163363536333633326437333664373032643632373236663662363537323264373336393637366535663535343333343264353035323466343433313134333031323036303335353034306230633062363934663533323035333739373337343635366437333331313333303131303630333535303430613063306134313730373036633635323034393665363332653331306233303039303630333535303430363133303235353533333035393330313330363037326138363438636533643032303130363038326138363438636533643033303130373033343230303034633231353737656465626436633762323231386636386464373039306131323138646337623062643666326332383364383436303935643934616634613534313162383334323065643831316633343037653833333331663163353463336637656233323230643662616435643465666634393238393839336537633066313361333832303231313330383230323064333030633036303335353164313330313031666630343032333030303330316630363033353531643233303431383330313638303134323366323439633434663933653465663237653663346636323836633366613262626664326534623330343530363038326230363031303530353037303130313034333933303337333033353036303832623036303130353035303733303031383632393638373437343730336132663266366636333733373032653631373037303663363532653633366636643266366636333733373033303334326436313730373036633635363136393633363133333330333233303832303131643036303335353164323030343832303131343330383230313130333038323031306330363039326138363438383666373633363430353031333038316665333038316333303630383262303630313035303530373032303233303831623630633831623335323635366336393631366536333635323036663665323037343638363937333230363336353732373436393636363936333631373436353230363237393230363136653739323037303631373237343739323036313733373337353664363537333230363136333633363537303734363136653633363532303666363632303734363836353230373436383635366532303631373037303663363936333631363236633635323037333734363136653634363137323634323037343635373236643733323036313665363432303633366636653634363937343639366636653733323036663636323037353733363532633230363336353732373436393636363936333631373436353230373036663663363936333739323036313665363432303633363537323734363936363639363336313734363936663665323037303732363136333734363936333635323037333734363137343635366436353665373437333265333033363036303832623036303130353035303730323031313632613638373437343730336132663266373737373737326536313730373036633635326536333666366432663633363537323734363936363639363336313734363536313735373436383666373236393734373932663330333430363033353531643166303432643330326233303239613032376130323538363233363837343734373033613266326636333732366332653631373037303663363532653633366636643266363137303730366336353631363936333631333332653633373236633330316430363033353531643065303431363034313439343537646236666435373438313836383938393736326637653537383530376537396235383234333030653036303335353164306630313031666630343034303330323037383033303066303630393261383634383836663736333634303631643034303230353030333030613036303832613836343863653364303430333032303334393030333034363032323130306265303935373166653731653165373335623535653561666163623463373266656234343566333031383532323263373235313030326236316562643666353530323231303064313862333530613564643664643665623137343630333562313165623263653837636661336536616636636264383338303839306463383263646461613633333038323032656533303832303237356130303330323031303230323038343936643266626633613938646139373330306130363038326138363438636533643034303330323330363733313162333031393036303335353034303330633132343137303730366336353230353236663666373432303433343132303264323034373333333132363330323430363033353530343062306331643431373037303663363532303433363537323734363936363639363336313734363936663665323034313735373436383666373236393734373933313133333031313036303335353034306130633061343137303730366336353230343936653633326533313062333030393036303335353034303631333032353535333330316531373064333133343330333533303336333233333334333633333330356131373064333233393330333533303336333233333334333633333330356133303761333132653330326330363033353530343033306332353431373037303663363532303431373037303663363936333631373436393666366532303439366537343635363737323631373436393666366532303433343132303264323034373333333132363330323430363033353530343062306331643431373037303663363532303433363537323734363936363639363336313734363936663665323034313735373436383666373236393734373933313133333031313036303335353034306130633061343137303730366336353230343936653633326533313062333030393036303335353034303631333032353535333330353933303133303630373261383634386365336430323031303630383261383634386365336430333031303730333432303030346630313731313834313964373634383564353161356532353831303737366538383061326566646537626165346465303864666334623933653133333536643536363562333561653232643039373736306432323465376262613038666437363137636538386362373662623636373062656338653832393834666635343435613338316637333038316634333034363036303832623036303130353035303730313031303433613330333833303336303630383262303630313035303530373330303138363261363837343734373033613266326636663633373337303265363137303730366336353265363336663664326636663633373337303330333432643631373037303663363537323666366637343633363136373333333031643036303335353164306530343136303431343233663234396334346639336534656632376536633466363238366333666132626266643265346233303066303630333535316431333031303166663034303533303033303130316666333031663036303335353164323330343138333031363830313462626230646561313538333338383961613438613939646562656264656261666461636232346162333033373036303335353164316630343330333032653330326361303261613032383836323636383734373437303361326632663633373236633265363137303730366336353265363336663664326636313730373036633635373236663666373436333631363733333265363337323663333030653036303335353164306630313031666630343034303330323031303633303130303630613261383634383836663736333634303630323065303430323035303033303061303630383261383634386365336430343033303230333637303033303634303233303361636637323833353131363939623138366662333563333536636136326266663431376564643930663735346461323865626566313963383135653432623738396638393866373962353939663938643534313064386639646539633266653032333033323264643534343231623061333035373736633564663333383362393036376664313737633263323136643936346663363732363938323132366635346638376137643162393963623962303938393231363130363939306630393932316430303030333138323031386233303832303138373032303130313330383138363330376133313265333032633036303335353034303330633235343137303730366336353230343137303730366336393633363137343639366636653230343936653734363536373732363137343639366636653230343334313230326432303437333333313236333032343036303335353034306230633164343137303730366336353230343336353732373436393636363936333631373436393666366532303431373537343638366637323639373437393331313333303131303630333535303430613063306134313730373036633635323034393665363332653331306233303039303630333535303430363133303235353533303230383463333034313439353139643534333633303064303630393630383634383031363530333034303230313035303061303831393533303138303630393261383634383836663730643031303930333331306230363039326138363438383666373064303130373031333031633036303932613836343838366637306430313039303533313066313730643331333933303338333133393331333733313332333333303561333032613036303932613836343838366637306430313039333433313164333031623330306430363039363038363438303136353033303430323031303530306131306130363038326138363438636533643034303330323330326630363039326138363438383666373064303130393034333132323034323062303731303365313430613462386231376262613230316130336163643036396234653431366232613263383066383661383338313435633239373566633131333030613036303832613836343863653364303430333032303434363330343430323230343639306264636637626461663833636466343934396534633035313039656463663334373665303564373261313264376335666538633033303033343464663032323032363764353863393365626233353031333836363062353730373938613064643731313734316262353864626436613138363633353038353431656565393035303030303030303030303030227D